perjantai 18. huhtikuuta 2014

Arki kuvina 3/5


Pitkäperjantai. Raksapäivä. Normipäivä. Hermoja kiristävä päivä. Luopumista. Uusia suunnitelmia. Ei hyvä äiti päivä. Reklamaatiopäivä. Ei niin tehokas päivä. 

Näillä sanoilla voin kuvailla tämän pitkäperjantain kulkua. Aamusta raksalle ja ensimmäisiä itkupotkuraivareita ottamaan keittiön kaappien kanssa. Aina ei mene kuin strömsössä. Turhaan parjataan esimerkiksi Ikean keittiötä, on muka niin vaikeat kasata. Pyh, sanon minä. En ole mitään niin helppoa keittiötä koskaan vielä kasannut. Tänään ei ollut niin helppo keittiö. Rungot olivat kyllä helpot, kun tulivat valmiiksi kasattuina. Ja kyllä ne laatikotkin siitä sitten tuntuivat helpoilta kasata, kunhan oli ensin tapellut sen ensimmäisen kanssa tunnin. Eikä tullut tänään edes valmiiksi. Huomenna uusin voimin. Onneksi. 

Niinkuin kuvasta näkyy, lähtee myös ensimmäiset reklamaatiot tältä työmaalta heti, kun arki taas koittaa. Keittiön kaapinovissa on hieman sanomista. Harmittaa sekin. Onneksi pian on uusi päivä ja uudet kujeet. Nyt oli vähän sellainen vali,vali,vali päivä. Ja vähän haikea päivä. Ei mitään suurta luopumista, mutta kummasti sitä vain materialiinkin kiintyy. Uusia tuulia ja katse tulevaan. Niihin palataan myöhemmin. 

Toivottavasti teillä on ihana, rauhallinen ja rentouttava pääsiäinen. Tehkää mukavia asioita ja nauttikaa ihanasta auringonpaisteesta! 

2 kommenttia:

  1. No voi rähmä. Kaikenlaisia päiviä sitä ihmiselämään mahtuu :(

    Mitä ihmettä noille kaapin oville oli tapahtunut? Kestääkö uusien saaminen kauan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin kaikentalisia päiviä… Onneksi ei kuitenkaan kovin usein tällaisia päiviä! ;)

      En osaa sanoa, mitä kaapin oville on tapahtunut. Maalauksessa jokin virhe. Useassa kaapin ovessa oli tuollainen raita, josta puuttuu maalipinta. Ja kyllä, uusien toimituksessa kestää useita viikkoja… Onneksi olin kaukaa viisas ja kysyin ennakkoon reklaamatiosta. Luvattiin, että kaapin ovet saadaan kiinnittää. Ei tarvitse olla odotusaikaa ilman ovia keittiönkaapeissa! :)

      Poista