torstai 17. huhtikuuta 2014

Arjen kuvia 2/5


Tänään ei ole ajatus kulkenut eikä kamera laulanut. Työpäivä venyi jälleen pitkäksi. On se vaan kumma juttu, ettei osaa omaa kalenteriaa täyttää niin fiksusti, että ajoissa pääsisi viikonlopun viettoon. 

Työpäivän päätteeksi suuntana jälleen rautakaupat. Vähän vielä saumalaastia ja muuta tarpeellista. Lauantaillekin on tehty jo ostoslistaa. Pasi tiputti minut auton kyydistä rautakauppakierroksen jälkeen ja olen ollut illan kotosalla etsien kaikkea tarpeellista vielä kotiin. Onneksi on nettikauppoja, joista löytyy lähes kaikki tarpeellinen! 

Kuvassa yksi ihana löytö! Koska meille on tulossa kolme erillistä "terassia", on etsinnässä ison oleskeluterassin lisäksi kalusteet sekä saunan terassille että meidän makuuhuoneen terassille. Löysin sattumalta tällaisen ihanan keinutuolin Ikean nettisivuilta. Värmdö keinutuoli, väriltään mustaruskea. Nämä voisivat olla ihanat siinä meidän makuuhuoneen terassilla. Vähän tyynyä ja vilttiä tuolille ja sitten siihen olisikin hyvä käpertyä istuskelemaan ilta-aurinkoon. 

Kuva lainattu Ikean nettisivuilta. Tällainen päivä tänään. 


4 kommenttia:

  1. Kyllä. Mä niin näen nuo tuolit terassilla hengailua odottamassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että nämä löytävät kodin meiltä… :)

      Poista
  2. Tosi kiva keinutuoli! Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällainen keinutuoli olisi aika ihana! Kiitos Johanna, samoin teille mukavaa pääsiäistä!

      Poista