keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

ARJEN KUVAHAASTE 1/5




Sain tämän kuvahaasteen Lauralta. Kiitos ja kumarrus, tartuin heti tuumasta toimeen. Heti aluksi pyydän anteeksi kuvien huonoa laatua, jouduin ne räpsäisemään kännykkäkamerallani, kun mukana kulkevasta kamerastani olikin päivän aikana päässyt akku loppumaan. No, selittelyt sen osalta jääköön pois. 

Työpäivän päätteeksi jälleen Palanterin seurassa tuli vietettyä aikaa rautakauppoja kierrelleen. Tavoitteena oli saada hankittua mahdollisimman paljon tarvikkeita raksalle pääsiäisen pyhiä ajatellen. Yksi täysi peräkärrykuorma saatiin haettua. Kuormassa oli mukana mm. väliovet sekä vaatehuoneiden hyllytavarat. Ehkäpä sillä selvitään lauantaille asti. Onneksi lauantaina on kaupat auki, niin päästään täydentämään ostoja. Pääsiäisen aikana olisi tavoitteena saada talo siihen kuntoon, että se läpäisee ensi viikon käyttöönottotarkastuksen. 

Kesken rautakauppakierroksen ja ruokailun soi Palanterin puhelin. Eilen kävimme katsastamassa mahdollisen vuokravaraston ja sovimme, että siitä tekisimme vuokrasopimuksen tänään. Me kaksi onnetonta olimme unohtaneet täysin, että meidän pitäisi olla juurikin parhaillaan kesken ruokailun allekirjoittamassa sitä vuokrasopimusta! Ei muuta kuin vauhdilla autoon ja ajelemaan kohti vuokravarastoa! Taisimme antaa heti kättelyssä hyvän kuvan itsestämme. Tekevälle sattuu… 

Pikainen piipahdus vielä raksalla. Tyttäremme taisi hullaantua takkaamme. Taidan kyllä itsekin olla siihen vähän ihastunut. On se niin ihana! Ei millään malttaisi odottaa, että saa istua takkatulen äärellä kaikessa rauhassa ilman kiirettä minnekään! 

Tällainen arkipäivä tänään. Millainen sinun päiväsi on ollut? Haasteen saa napata ken haluaa! :) 

6 kommenttia:

  1. Kuorman koosta päätellen teillä on tulossa työntäytteisiä pyhiä :)
    Tsemppiä!

    Toi takka on ♥ ja kuva on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura tsempeistä! Meillä tosiaan nämä pyhät menevät työntäyteisesti. Tavoitteena on saada talo lähes valmiiksi :)

      Takka on kyllä niin ♥

      Poista
  2. Tuo takka on ihana, se oli mullakin yksi vaihtoehto mutta isäntä ei sille lämmennyt ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Takka on kyllä niin ihana. Toki myös sellainen, että jakaa mielipiteet. Toiset tykkäävät, toiset ei…

      Poista
  3. Onnea ja hymyä pääsiäispuuhiinne! Pidän peukkuja tarkastuksen läpimenon suhteen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Silja! Toivotaan hymyn kestävän yli pyhien, sen verran puuhaa on aamusta iltaan! Viikon päästä viisaampina tarkastuksen suhteen. Jännää :)

      Poista