sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Vihdoinkin taas blogin äärellä

Vihdoinkin taas blogin parissa! Pienen tuumaustauon, kiireen ja pysähtymisen jälkeen on aika palata blogin ihanaan maailmaan. Pienen hetken jouduin miettimään, miten blogini kanssa pitäisi edetä. Mietin, että onko blogini nimi määrittelevä tekijä tälle blogille ja sitooko se minut rakentamaan ja sisustamaan? Kuitenkaan en halua vain niiden asioiden ympärillä pyöriä, koska ne ovat vain pieni osa elämääni. Mietin, että pitäisikö minun vaihtaa blogin nimeä. Ja entä jos en asukaan aina tässä kodissa, seuraisiko Villa Lumi minua silti sinne, minne menisinkin. Päädyin siihen, että kyllä se seuraisi. Koti on kuitenkin siellä, missä perhe on. Seinistä viis.  Blogissa ei tulevaisuudessakaan keskitytä ainoastaan siis sisustamiseen ja rakentamiseen, vaan blogi tulee olemaan läpileikkausta arjesta, elämästä. Ja nyt matka jatkuu… 

Rakentamista on riittänyt ja tuntuu, että riittää vielä pitkäänkin. Jotenkin tuntuu, että takki tyhjeni viime talven kiireessä ja työntouhussa sen verran hyvin, että kesä ja syksy otettiin sitten ihan rauhassa taloprojektin osalta. Mikä kiire sitä toisaalta tässä valmiissa maailmassa. Ja kuitenkin koko ajan tapahtuu jotain. Talo on asuttavassa kunnossa ja sisätilat ovat valmiit, niin hyvähän tässä on jo olla.


Hiljalleen availen täällä ovea myös talon sisätiloihin. Itselleni sisustaminen on harrastus ja teen sitä fiiliksen ja oman maun mukaan. Sisustusvalinnoissa ja -materiaaleissa olen mennyt täysin sen mukaan, mikä on minua itseäni. Ollut aina osa minua. Värimaailma on elänyt mukanani nuoruusvuosista lähtien. En sitä ole nytkään lähtenyt muuttamaan. Itselleni on kaikkein tärkeintä, että kotimme näyttää meidän kodilta. Oli se sitten viimeistä trendiä sisustuksessa tai sitten ei. 




Ensimmäisenä avaan oven talon oleskelu- / tv-huoneeseen. Siellä on ihana käpertyä sohvan nurkkaan viltin alle. Se on huone, jossa voin hyvin rentoutua. Koirallakin on oma paikkansa tässä huoneessa. Paras paikka päivystää, mitä pihalla tapahtuu. Tuossa lattialla olevassa pedissä se makaa ja vahtii. Ja hyvin vahtiikin. Koiran peti saatiin tehtyä vanhan sohvan divaanin istuinosasta.  Valkoinen sohva on Kruunukalusteiden Bianco divaanisohva. Tyynyt ja viltti on Ikeasta. Tarjotinpöytä on Tukholman tuomisia Designtorgetilta. Lyhdyt ja petoniset kynttilänjalat ovat Perfect Homen mallistoa 







6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Voi miten ihana kuulla Johanna! Ihanaa, kun ehtii koneelle muutakin kuin koulutehtäviä tekemään! :)

      Poista
  2. Haa, welcome back, beibe! :) Antaa tulla vain kaikenlaisia kuulumisia blogiin, täällä luetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti beibe! :) Ihanaa olla taas täällä! On ollutkin jo ikävä blogimaailmaa. Nyt onneksi aikaakin taas vähän enemmän… Ihanaa, että on lukijoita! :)

      Poista
  3. Tervetuloa takaisin <3

    Kiva, että avaat näitä sisätiloja. Teillä on niin kaunista ja hyvällä maulla laitettua, taloon sopivaa. Silloin, kun oltiin pimeän aikaan visiitillä, ei kuvista tullut yhtään näin ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! <3 Ihanaa olla taas täällä. Teidän pitää tulla pian uudelleen :)

      Poista