Perinteinen talviristeily lasten kanssa takana. Matka taittui mukavasti Silja Symphonylla, joka oli edellisen reissumme jälkeen saanut uutta ilmettä. Mukavalta näytti uudistunut laiva. Siisti ja viihtyisä. Kamera ei valitettavasti tallentanut ainuttakaan kuvaa koko laivamatkasta. Kannattaa käydä itse katsastamassa uudistunut laiva.
Merimatka oli, miten sen nyt sanoisi, melkoisen myrskyisä. Aallot keinuttivat laivaa mukavasti, eikä siinä tälläinen pelkuri sitten uskaltanut kunnolla silmiään sulkea. Piti kuunnella ääniä ja tunnustella laivan liikkeitä. Paluumatkan keinutus oli rauhallisempaa, mutta silti sopivasti sellaista hereillä pitävää. Eipä tuo keinuminen onneksi häirinnyt muuta kuin yöunia.
Tukholma. Se ihastuttaa joka kerta. Itse rakastan kävelyä vanhan kaupungin kaduilla ja kujilla, ihastella vanhaa arkkitehtuuria, nauttia pienistä putiikeista, aistia tunnelmaa ja kulkea päämäärättömästi ympäriinsä. Tällä kertaa aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämmitti jo mukavasti. Tällä kävelyreissulla löytyi aivan ihastuttava karkkikauppa, jossa oli pakko poiketa. Liike oli sisustettu ihanasti ja se oli täynnä ihania pieniä yksityiskohtia. Palvelu oli erittäin ystävällistä. Tässä liikkeessä tuli hyvä mieli. Pakkohan täältä oli myös kotiinviemisiä ostaa, vaikka karkkilakossa olenkin.
Vanhan kaupungin kävelykierroksen jälkeen suunnistimme keskustaan, jossa lapset olivat olleet ostoksilla. Pakollinen kahvitauko Galleriassa sijaitsevassa kahvilassa. Suklainen brownie jäätelöllä, nam! On muuten sen verran makeaa, ettei sitä määrää pysty yksin syömään. Mielestäni annos on oikein sopiva kahdelle herkkusuulle! Vielä pari pakollista liikettä tyttöjen kanssa ja sen jälkeen paluu laivalle ja kotia kohden. Viikonlopun mittainen irtiotto arjesta teki oikein hyvää.
Mitäs mieltä olette Tukholmasta? Mitkä ovat teidän pakolliset kuviot ja kohteet siellä?
Nautin itsekin eniten vanhassa kaupungissa seikkailusta ja lähes päämäärättömästä kuljeskelusta. Ihanaa vaan katsella kauniita kauppoja ja kahviloita ja istahtaa hetkeksi. Aina sitä myös jonnekin vaate- tai sisustuskaupoillekin eksyy! :)
VastaaPoistaVanha kaupunki on kyllä niin ihana paikka viettää aikaa. Siellä saisi ajan kulumaan kahviloissa istuen ja päämäärättömästi kuljeskellen. Kauppojen vilinä ei juuri nyt houkuttele, vaikkakin ne pakolliset kaupat on siellä silti kierrettävä ;)
PoistaHeti alkoi Tukholmaan tehdä mieli:) Mä oon vaan niin pelkuri sen keinutuksen kanssa, että vältän talvella menemistä. Fotografiskaan tekisi kyllä mieli ja hyviin ravintoloihin.
VastaaPoistaKauniit tytöt sulla !!
Tukholma on kyllä niin ihana! Itselläni on vähän samaa pelkuruutta talvella matkustamisessa ja reissut on rankkoja, kun ei oikein saa nukuttua kunnolla…
PoistaVoi noita mun tyttöjä :)