torstai 20. helmikuuta 2014

Ulko-ovi hakusessa




  



Ulko-ovi puhututtaa. Nyt olisi aika tehdä päätöksiä, millaisesta ovesta haluan itseni, perheeni, ystävieni ja tuttavieni astuvan sisään Villa Lumeen. Oven väristä käyn myös pohdintaa. Tummanharmaa ovi houkuttelisi, mutta oven pitäisi olla sisälle kuitenkin valkoinen. Toisaalta sopisihan se tumma sisävärikin. Oven valinta voi olla todella vaikeaa!! Ja varsinkin tällaiselle henkilölle, jolle päätöksen teko on aina pitkä ja haasteellinen prosessi! Valintaa ei helpota se, että ovivaihtoehtoja on todella monia.  

Oven valinnassa kiinnitämme huomiota oven U-arvoon ulkonäön lisäksi. Oven tulisi olla lämpöarvoiltaan mahdollisimman hyvä. Toki joustan siinä, koska haluan ovessa olevan myös ikkunoita. Kirkas lasi ovessa olisi ihana, mutta luultavasti päädyn etsattuun lasiin mukavuus syistä. 

Kuvissa on ideoita ulko-ovesta. Nämä kaikki sopisivat ulkonäöllisesti meidän kotiin.  Ovet 1 ja 2 ovat Kaskipuun mallistosta, 3. ovi on Skaalan mallistoa ja 4. ja 5. ovi on Jeld-wenin     malleja. Lähipäivinä tulee kuvia talomme julkisivuista. 

Mitä mieltä olette näistä ulko-ovista? Entäpä siitä, että ovi olisi kaksivärinen; ulkoa   tummanharmaa ja sisältä valkoinen?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti