sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Koti myynnissä

Blogissa ei ole tapahtunut aika tarkalleen kahteen vuoteen mitään. Nämä hiljaiselon vuodet ovat pitäneet sisällään monenlaisia vaiheita, niin ilon kuin surunkin hetkiä. Elämä on kuljettanut monia mutkia pitkin siihen, missä nyt olen ja olemme.

Kotimme on myynnissä ja kovasti odotamme siihen uutta ihanaa perhettä asumaan. Kunpa pian koti löytäisi uudet asukkaat! Olemme siitä varmoja, että joku saa kodistamme todella ihanan ja toimivan kodin itselleen.

Talo sijaitsee aivan ihanalla asuinalueella, joka on todella rauhallinen. Tavallaan sopivan kaukana kaikesta hälinästä, mutta silti sopivan lähellä palveluja. Autolla Hämeenlinnan kaupungin keskustaan ajaa vain reilun kymmenen minuuttia! Ulkoilumahdollisuudet alueella ovat mielestäni todella hyvät ja joen läheisyys mahdollistaa uimiset ja veneilyt lähes kotiovelta. Lähialueen koulu sekä päiväkoti ovat olleet pidettyjä ja kehuttuja.

Ja kyllähän minä itse tykkään myös talon tyylistä. Sitä ei voi kieltää. Koti taipuu mielestäni moneen sisustettaessa. Ja musta-valkoinen värimaailma takaa sen, että värejä on helppo yhdistää ja tuoda tullessaan! Mikä väri nyt ei mustan tai valkoisen kanssa sopisi yhteen...














maanantai 6. huhtikuuta 2015

Kolutaan Korkkari






















Maaliskuun viimeinen lauantai oli blogimimmien tapaaminen Helsingissä teemalla Kolutaan Korkkari. Ja kyllä kannatti. 12 naista kolusi Korkeavuorenkatua ja ympäristöä tehokkaasti kokonaisen päivän verran. Korkeavuorenkatu avasi erilaisen tunnelman Helsingistä ja olo oli kuin olisi lähtenyt merta edemmäs kalaan. Päivä sisälsi ihania uusia tuttavuuksia ja kohtaamisia, monella tapaa. Sateenkaaria ja serpenttiinä -blogin Laura ja Mintunmustaa -blogin Silja olivat järkänneet meille ikimuistoisen ja ihanan päivän!

Päivä alkoi yksityistilaisuudella Pore Helsingissä, jossa saimme tutustua liikkeen filosofiaan sekä laadukkaisiin tuotteisiin. Paljon olisi ollut ihania tuotteita kotiin tuotavaksi. Pore oli itselleni uusi, mielenkiintoinen tuttavuus. Varmasti tulee poikettua toisenkin kerran tänne. Poreesta poistuimme hyvin kestitettyinä ja ihanat yksilöllisesti valitut lahjat mukanamme.

Café Succes kadun toisella puolella tarjosi ihanan kahvilamiljöön, jossa iloinen puheensorina otti iloisesti vastaan sisääntulijan. Kaakao oli taivaallisen hyvää eikä tuore (puolikas) voisilmäpullakaan pettänyt. Ja kotiinviemisiksi vastajauhettua kahvia.

Kahvittelun jälkeen matka jatkui. Ehdimme käydä tutustumassa mm. seuraaviin ihaniin liikkeisiin: Tikau, Armas Design, OVVN, Vitra Store, Helsinki Seconhand sekä Anton & Anton.

Pöytävaraus Latvaan ja pieni hengähtäminen kierroksen jälkeen. Maistuva sapaslajitelma ja lasi hyvää, laadukasta viiniä. Ihana hetki. Hyvä ruoka ja ihana seura. Latva oli huomioinut meidät ja varannut meille mukavan, rauhallisen oman nurkkauksen, jossa saimme rauhassa istua ja jakaa kuulumisia. Tässä kohden ehdimme enemmän tutustua ja kuulla tarinoita myös blogien takaa.

Päivän viimeinen virallinen ohjelma oli opastettu kierros Designmuseossa. Siitä kerron teille myöhemmin. Sen verran tässä siitä, että ehdottomasti kannattaa mennä katsomaan.

Päivä oli harmaasta säästä ja sateesta huolimatta aurinkoinen. Mieli päivän jälkeen iloinen. Kiitos mukana olleille! Seuraavaa tapaamista odotellen.

Menossa olivat mukana:

Aniliini
Auringonkerääjä
Cirkus
Keskeneräinen
Mintunmustaa
Muotoseikka
Pisaroita
Retromoderni
Sateenkaaria ja Serpentiiniä
Sula Mahdollisuus
Tekemisen Maku

Kiitos yhteistyökumppaneille:

Pore Helsinki
succes
Latva
Designmuseo

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Itsensä lahjomista


Oi ja voi. Posti toi minulle aikoinaan paketin. Ja aika mieluisan sellaisen. Pitkään olin miettinyt eteiseen naulakkoa, johon voisi nakata helposti takin, kun tulee kiireellä kotiin. Aina kun ei jaksa laittaa takkia kaappiin asti, kun kohta pitää taas jo mennä. Tilaa naulakolle ei paljoa ollut ja kuitenkin piti saada ns. kustannustehokas ratkaisu. 

 




Tässäpä se on. Ja sopii kuin nenä päähän tuohon pieneen tilaan. Olen kyllä onnellinen tästä lahjasta, jonka juuri sain. Kiva saada yllätyksiä. Itseltään. 









Tottakai musta-valko-teeman tulee jatkua myös tässäkin asiassa. Koska naulakko on valkoinen, sai henkarit olla mustia. 

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Kasvukipuja ja ajokorttia

En ole koskaan tullut ajatelleeksi, että täysi-ikäisyys pelottaisi nuorta. Jotenkin kuvittelin, että sitä odotetaan malttamattomana ja iloitaan siitä, että kohta ollaan "aikuisia". Saa vapauden päättää omista asioista ja vapautuksen kotiintulo ajoista, liikkuminen helpottuu ajokortin myötä ja vaikka mitä positiivisia asioita. Ei sitä täysi-ikäisyyttä kuitenkaan ihan ilolla meillä odotettu. Tuntui, että sitä jännitettiin eikä haluttu olla vielä täysi-ikäisiä. Ehkä ajatukset vastuusta pelotti, koska vapauden vastapainona tulee myös vastuun ottaminen. Ja se jännittää, jopa pelottaa. Olemme kannustaneet ja opettaneet nuorta hiljalleen pienissä arjen asioissa ottamaan vastuuta ja opettelemaan hoitamaan niitä. 

Pankkiasioinnit siirtyivät täysi-ikäisyyden myötä täysin nuoren omille harteille. Tämä oli hänen toive ja yhteinen päätös. Oppii näin hoitamaan raha-asiat itse. Työhön liittyvät asiat hän hoitaa itsenäisesti. Yhdessä opettelimme, miten verokortin saa tilattua verotoimistosta ja kuinka hän saa skannattua tärkeät paperit suoraan työnantajalle. Pieniä, mutta niin suuria asioita nuoren elämässä. Yhdessä niitä on hyvä ollut opetella. Ja opetellaan vastakin. Kaikkea, mitä eteen tulee. Ja missä apua tarvitsee.

Ajokorttikin saatiin yhteistuumin hankittua. Ajo-opettajan roolissa minä äitinä ja tytär ajo-oppilaana. Hämmästyin, kun aikanaan tytär sanoi, että haluaa minun opettavan hänet ajamaan, kuten opetin isoveljensäkin. No eihän siinä sitten muu auttanut. Hieman jännittävissä tunnelmissa ajotunnit aloittelimme ja monta hauskaa harjoituskertaa saimme käydä yhdessä läpi. Oppilas oli kyllä erittäin hyvä ja nopea oppimaan. Noin kolmen kuukauden harjoittelun jälkeen ajokortti olikin jo taskussa. Teoria ja inssi ensi yrittämällä läpi. Ei sitä äitinä voinut muuta, kuin olla ylpeä omasta tyttärestään. 


Liukkaalla radalla kävimme ehkä ne kaikkein pelottavimmat, mutta samalla myös hauskimmat hetket. Ihania oivalluksia oppilaalla itsellään ja rohkeutta kokeilla eri nopeuksia, uskallusta ajella "lintassa", kokeilla käkkärikäännöksiä ja vaikka mitä. Ei ne kaikki mennyt ensi yrittämällä ihan putkeen, mutta loistava oli lopputulos. Ainoa kysymys mikä minulle esitettiin opetuksen aikana oli se, että miten auton saa käynnistymään, kun se kerran sammui lähtötilanteessa… Oli tainnut moinen jo unohtua siinä menossa. 



Kun tuli päivä, jolloin rakas tyttäreni täytti sen surullisen kuuluisan 18-vuotta ei ollutkaan niin kamalaa, kuin mitä hän oli odottanut. Aamulla heti kello 8:00 inssiin. Sieltä sitten ajolupa taskussa kouluun, josta iltapäiväksi Helsinkiin Gaala-juhlaan. Illalla kavereiden kanssa ajelulle. Päivän päätteeksi kotiin saapui iloinen ja onnellinen täysi-ikäinen nuori neiti. Ei se ollutkaan pöllömpää täyttää 18 vuotta! 

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Kysymyksiä ja vastauksia

Sain Hannasen Haaveita -blogin Hannalta haasteen. Viisi kysymystä ja niihin viisi vastausta.

Haasteen säännöt ovat seuraavat:

  • Haastaja kertoo sinulle viisi aihetta
  • Haastetun pitää vastata top 5 listansa jokaiseen haasteeseen
  • Haastetun keksittävä uudet 5 aihetta
  • Haaste on annettava viidelle eri blogille (ei takaisin haastamista)
Sain vastattavakseni seuraavat kysymykset:
  • Suosikki matkakohde
  • Ihanimmat blogit
  • Sisustuslemppari
  • Suosikkimusiikki / -muusikko
  • Kivoimmat ostospaikat / kaupat

Ensimmäiseen kysymykseen on helppo keksiä ensimmäinen suosikkini matkakohteista. Idän ihmemaa Bangladesh. Maa, joka lumosi minut täysin karuudellaan ja kauneudellaan. Mikä ristiriitaisten tunteiden maa. Ei ihan perinteinen matkakohde.










Toisena suosikkina tulee ehdottomasti Itävalta. Se hurmaa aina. Niin kesällä kuin talvellakin. Eikä kaipaa sen enempää selittelyjä.




Kolmas suosikkini on Kroatia. Turvallinen ja puhdas maa. Ruoka hyvää ja ihmiset ystävällisiä. Ehdottomasti käymisen arvoinen maa.




Sitten tuleekin jo vaikeampaa. On niin monta, monta ihanaa maata ja kohdetta, jotka voisivat olla suosikkejani. Todella vaikeaa nostaa joitakin suosikkeja esiin. Tukholmaan on aina kiva mennä ja on lähellä. Olkoon se yksi suosikkini.



Ja viidentenä suosikkina on tuo lähimatkailun suosikki, Helsinki. Voi, miten mä viihdyn siellä. Kerta toisensa jälkeen. Ja aina sinne on pakko päästä.










Kysymys 2: Ihanimmat blogit.

Kaikki. Jokainen tavallaan. Tykkään lukea hyvin erilaisia blogeja. Käyn kurkkimassa niin lifestyle, sisustus, ruoka, terveys, liikunta, kauneus yms. blogeja. Näitä ei voi mitään lähteä arvottamaan ja laittamaan järjestykseen. Jokainen blogi on tekijänsä näköinen ja hyvä niin. Ei siis nimiä ja järjestystä tähän kohtaan…


Kysymys 3: Sisustuslempparit. Tässä muutama lemppari omasta kodista.












Kysymys 4: Suosikkimusiikki / muusikko. Voih, ei voisi pahempaa kysymystä minulle tulla!! Tässä mä olen niin huono. Radio soi autossa aina, mutta en aina edes tiedä, mitä kuuntelen. Joskus yritän niitä selvitellä, muttei kaikki jää mieleen.

Kysymys 5: Kivoimmat ostospaikat. En varsinaisesti tykkää käydä kaupoilla. Rautakaupat ovat kivoja, samoin ihanat sisustusliikkeet. Niissä on mukavaa aina käydä. Muutoin olen aika mukavuuden haluinen. Tykkään tehdä ostoksia kotona. Nettikaupat ovat tällä hetkellä ne parhaat ostospaikat.

Vihdoin ja viimein sain vastattua Hannan haasteeseen. Tekniset ongelmat eivät ole vielä täysin voitettuja, mutta vihdoinkin oli aikaa istahtaa koneen äärelle ja odottaa, että kuvat latautuvat. Nyt en laita haastetta eteenpäin ;)