Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhe. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhe. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Vihdoinkin oma blogi!

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, sanotaan! Olen suunnitellut pitkään blogin aloittamista ja nyt vihdoinkin sain sen tehtyä! Vielä on hyvin keskeneräistä ja kuvia puuttuu, mutta hiljalleen  sivut täyttyvät niin kuvilla kuin teksteilläkin. Tämä on vielä täysin opettelua ja testausta, miten tämä blogimaailma toimii. Mutta kyllä, olen innoissani tästä uudesta harrastuksestani! 


Villa Lumi; ensimmäinen blogini ja tuleva kotini! Ajatus blogin kirjoittamisesta syntyi rakennusprojektin myötä. Hitaasti, mutta varmasti olen tätä kirjoittamista aloitellut, koska talommehan on kohta jo valmis! Nyt olemme kuitenkin siinä itselleni mieluisimmassa vaiheessa, eli pintojen valitsemisessa ja tekemisessä! 



Rakentamisen ja sisustamisen lisäksi arjen fiilistely on itselleni tärkeää. Olen ikuinen haaveilija ja useimmiten minulla on monta rautaa tulessa yhtä aikaa. Elämässäni kaikkein tärkeintä on kuitenkin perheeni. Näistä aineksista syntyy myös blogini.