maanantai 6. huhtikuuta 2015

Kolutaan Korkkari






















Maaliskuun viimeinen lauantai oli blogimimmien tapaaminen Helsingissä teemalla Kolutaan Korkkari. Ja kyllä kannatti. 12 naista kolusi Korkeavuorenkatua ja ympäristöä tehokkaasti kokonaisen päivän verran. Korkeavuorenkatu avasi erilaisen tunnelman Helsingistä ja olo oli kuin olisi lähtenyt merta edemmäs kalaan. Päivä sisälsi ihania uusia tuttavuuksia ja kohtaamisia, monella tapaa. Sateenkaaria ja serpenttiinä -blogin Laura ja Mintunmustaa -blogin Silja olivat järkänneet meille ikimuistoisen ja ihanan päivän!

Päivä alkoi yksityistilaisuudella Pore Helsingissä, jossa saimme tutustua liikkeen filosofiaan sekä laadukkaisiin tuotteisiin. Paljon olisi ollut ihania tuotteita kotiin tuotavaksi. Pore oli itselleni uusi, mielenkiintoinen tuttavuus. Varmasti tulee poikettua toisenkin kerran tänne. Poreesta poistuimme hyvin kestitettyinä ja ihanat yksilöllisesti valitut lahjat mukanamme.

Café Succes kadun toisella puolella tarjosi ihanan kahvilamiljöön, jossa iloinen puheensorina otti iloisesti vastaan sisääntulijan. Kaakao oli taivaallisen hyvää eikä tuore (puolikas) voisilmäpullakaan pettänyt. Ja kotiinviemisiksi vastajauhettua kahvia.

Kahvittelun jälkeen matka jatkui. Ehdimme käydä tutustumassa mm. seuraaviin ihaniin liikkeisiin: Tikau, Armas Design, OVVN, Vitra Store, Helsinki Seconhand sekä Anton & Anton.

Pöytävaraus Latvaan ja pieni hengähtäminen kierroksen jälkeen. Maistuva sapaslajitelma ja lasi hyvää, laadukasta viiniä. Ihana hetki. Hyvä ruoka ja ihana seura. Latva oli huomioinut meidät ja varannut meille mukavan, rauhallisen oman nurkkauksen, jossa saimme rauhassa istua ja jakaa kuulumisia. Tässä kohden ehdimme enemmän tutustua ja kuulla tarinoita myös blogien takaa.

Päivän viimeinen virallinen ohjelma oli opastettu kierros Designmuseossa. Siitä kerron teille myöhemmin. Sen verran tässä siitä, että ehdottomasti kannattaa mennä katsomaan.

Päivä oli harmaasta säästä ja sateesta huolimatta aurinkoinen. Mieli päivän jälkeen iloinen. Kiitos mukana olleille! Seuraavaa tapaamista odotellen.

Menossa olivat mukana:

Aniliini
Auringonkerääjä
Cirkus
Keskeneräinen
Mintunmustaa
Muotoseikka
Pisaroita
Retromoderni
Sateenkaaria ja Serpentiiniä
Sula Mahdollisuus
Tekemisen Maku

Kiitos yhteistyökumppaneille:

Pore Helsinki
succes
Latva
Designmuseo

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Itsensä lahjomista


Oi ja voi. Posti toi minulle aikoinaan paketin. Ja aika mieluisan sellaisen. Pitkään olin miettinyt eteiseen naulakkoa, johon voisi nakata helposti takin, kun tulee kiireellä kotiin. Aina kun ei jaksa laittaa takkia kaappiin asti, kun kohta pitää taas jo mennä. Tilaa naulakolle ei paljoa ollut ja kuitenkin piti saada ns. kustannustehokas ratkaisu. 

 




Tässäpä se on. Ja sopii kuin nenä päähän tuohon pieneen tilaan. Olen kyllä onnellinen tästä lahjasta, jonka juuri sain. Kiva saada yllätyksiä. Itseltään. 









Tottakai musta-valko-teeman tulee jatkua myös tässäkin asiassa. Koska naulakko on valkoinen, sai henkarit olla mustia. 

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Kasvukipuja ja ajokorttia

En ole koskaan tullut ajatelleeksi, että täysi-ikäisyys pelottaisi nuorta. Jotenkin kuvittelin, että sitä odotetaan malttamattomana ja iloitaan siitä, että kohta ollaan "aikuisia". Saa vapauden päättää omista asioista ja vapautuksen kotiintulo ajoista, liikkuminen helpottuu ajokortin myötä ja vaikka mitä positiivisia asioita. Ei sitä täysi-ikäisyyttä kuitenkaan ihan ilolla meillä odotettu. Tuntui, että sitä jännitettiin eikä haluttu olla vielä täysi-ikäisiä. Ehkä ajatukset vastuusta pelotti, koska vapauden vastapainona tulee myös vastuun ottaminen. Ja se jännittää, jopa pelottaa. Olemme kannustaneet ja opettaneet nuorta hiljalleen pienissä arjen asioissa ottamaan vastuuta ja opettelemaan hoitamaan niitä. 

Pankkiasioinnit siirtyivät täysi-ikäisyyden myötä täysin nuoren omille harteille. Tämä oli hänen toive ja yhteinen päätös. Oppii näin hoitamaan raha-asiat itse. Työhön liittyvät asiat hän hoitaa itsenäisesti. Yhdessä opettelimme, miten verokortin saa tilattua verotoimistosta ja kuinka hän saa skannattua tärkeät paperit suoraan työnantajalle. Pieniä, mutta niin suuria asioita nuoren elämässä. Yhdessä niitä on hyvä ollut opetella. Ja opetellaan vastakin. Kaikkea, mitä eteen tulee. Ja missä apua tarvitsee.

Ajokorttikin saatiin yhteistuumin hankittua. Ajo-opettajan roolissa minä äitinä ja tytär ajo-oppilaana. Hämmästyin, kun aikanaan tytär sanoi, että haluaa minun opettavan hänet ajamaan, kuten opetin isoveljensäkin. No eihän siinä sitten muu auttanut. Hieman jännittävissä tunnelmissa ajotunnit aloittelimme ja monta hauskaa harjoituskertaa saimme käydä yhdessä läpi. Oppilas oli kyllä erittäin hyvä ja nopea oppimaan. Noin kolmen kuukauden harjoittelun jälkeen ajokortti olikin jo taskussa. Teoria ja inssi ensi yrittämällä läpi. Ei sitä äitinä voinut muuta, kuin olla ylpeä omasta tyttärestään. 


Liukkaalla radalla kävimme ehkä ne kaikkein pelottavimmat, mutta samalla myös hauskimmat hetket. Ihania oivalluksia oppilaalla itsellään ja rohkeutta kokeilla eri nopeuksia, uskallusta ajella "lintassa", kokeilla käkkärikäännöksiä ja vaikka mitä. Ei ne kaikki mennyt ensi yrittämällä ihan putkeen, mutta loistava oli lopputulos. Ainoa kysymys mikä minulle esitettiin opetuksen aikana oli se, että miten auton saa käynnistymään, kun se kerran sammui lähtötilanteessa… Oli tainnut moinen jo unohtua siinä menossa. 



Kun tuli päivä, jolloin rakas tyttäreni täytti sen surullisen kuuluisan 18-vuotta ei ollutkaan niin kamalaa, kuin mitä hän oli odottanut. Aamulla heti kello 8:00 inssiin. Sieltä sitten ajolupa taskussa kouluun, josta iltapäiväksi Helsinkiin Gaala-juhlaan. Illalla kavereiden kanssa ajelulle. Päivän päätteeksi kotiin saapui iloinen ja onnellinen täysi-ikäinen nuori neiti. Ei se ollutkaan pöllömpää täyttää 18 vuotta! 

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Kysymyksiä ja vastauksia

Sain Hannasen Haaveita -blogin Hannalta haasteen. Viisi kysymystä ja niihin viisi vastausta.

Haasteen säännöt ovat seuraavat:

  • Haastaja kertoo sinulle viisi aihetta
  • Haastetun pitää vastata top 5 listansa jokaiseen haasteeseen
  • Haastetun keksittävä uudet 5 aihetta
  • Haaste on annettava viidelle eri blogille (ei takaisin haastamista)
Sain vastattavakseni seuraavat kysymykset:
  • Suosikki matkakohde
  • Ihanimmat blogit
  • Sisustuslemppari
  • Suosikkimusiikki / -muusikko
  • Kivoimmat ostospaikat / kaupat

Ensimmäiseen kysymykseen on helppo keksiä ensimmäinen suosikkini matkakohteista. Idän ihmemaa Bangladesh. Maa, joka lumosi minut täysin karuudellaan ja kauneudellaan. Mikä ristiriitaisten tunteiden maa. Ei ihan perinteinen matkakohde.










Toisena suosikkina tulee ehdottomasti Itävalta. Se hurmaa aina. Niin kesällä kuin talvellakin. Eikä kaipaa sen enempää selittelyjä.




Kolmas suosikkini on Kroatia. Turvallinen ja puhdas maa. Ruoka hyvää ja ihmiset ystävällisiä. Ehdottomasti käymisen arvoinen maa.




Sitten tuleekin jo vaikeampaa. On niin monta, monta ihanaa maata ja kohdetta, jotka voisivat olla suosikkejani. Todella vaikeaa nostaa joitakin suosikkeja esiin. Tukholmaan on aina kiva mennä ja on lähellä. Olkoon se yksi suosikkini.



Ja viidentenä suosikkina on tuo lähimatkailun suosikki, Helsinki. Voi, miten mä viihdyn siellä. Kerta toisensa jälkeen. Ja aina sinne on pakko päästä.










Kysymys 2: Ihanimmat blogit.

Kaikki. Jokainen tavallaan. Tykkään lukea hyvin erilaisia blogeja. Käyn kurkkimassa niin lifestyle, sisustus, ruoka, terveys, liikunta, kauneus yms. blogeja. Näitä ei voi mitään lähteä arvottamaan ja laittamaan järjestykseen. Jokainen blogi on tekijänsä näköinen ja hyvä niin. Ei siis nimiä ja järjestystä tähän kohtaan…


Kysymys 3: Sisustuslempparit. Tässä muutama lemppari omasta kodista.












Kysymys 4: Suosikkimusiikki / muusikko. Voih, ei voisi pahempaa kysymystä minulle tulla!! Tässä mä olen niin huono. Radio soi autossa aina, mutta en aina edes tiedä, mitä kuuntelen. Joskus yritän niitä selvitellä, muttei kaikki jää mieleen.

Kysymys 5: Kivoimmat ostospaikat. En varsinaisesti tykkää käydä kaupoilla. Rautakaupat ovat kivoja, samoin ihanat sisustusliikkeet. Niissä on mukavaa aina käydä. Muutoin olen aika mukavuuden haluinen. Tykkään tehdä ostoksia kotona. Nettikaupat ovat tällä hetkellä ne parhaat ostospaikat.

Vihdoin ja viimein sain vastattua Hannan haasteeseen. Tekniset ongelmat eivät ole vielä täysin voitettuja, mutta vihdoinkin oli aikaa istahtaa koneen äärelle ja odottaa, että kuvat latautuvat. Nyt en laita haastetta eteenpäin ;)


tiistai 10. helmikuuta 2015

Huh heijaa näitä teknisiä juttuja

Voihan että... Kylläpä on taas ollut kiirettä. Blogia olen yrittänyt saada päivitettyä, mutta koneet eivät ole suostuneet tekemään kanssani yhteistyötä, enkä ole jostain syystä saanut kuvia ladattua blogiin kuin yksi kuva kerrallaan... Kone käy vähän hitaalla. Toivottavasti ongemat ratkeaa pian. 

Nyt on taas ollut tapahtumaa kerrakseen, mutta niistä pääsette kuulemaan heti, kun yhteistyö taas näiden koneiden kanssa toimii tai keksin jonkin muun keinon saada kuvat tänne blogiin asti. Jos mä oikein yritän, niin enköhän minä näistä teknisistäkin ongelmista selviä... Aurinkokin on paistanut tänään ja sulattanut lumia. Ihanaa, kevät tulee kohisten!

Ihania, aurinkoisia talvipäiviä kaikille!! 



lauantai 24. tammikuuta 2015

Raakasuklaata valmistamassa










Terveellisemmän elämän metsästyksen myötä olen löytänyt raakasuklaan. Olen ollut todellinen suklaa addikti ja se on näkynyt ja tuntunut. Salaa kertyi ylimääräisiä kiloja eikä voinnissa ollut muutenkaan kehumista. Oli siis ratkaisujen aika. Ja koska addiktioni suklaata kohtaan on ollut niin voimakasta ja rakkauteni suklaaseen on edelleen olemassa, en voinut siitä ihan noin vain kokonaan luopua. Tilalle tuli maitosuklaata huomattavasti paljon terveellisempi vaihtoehto - raakasuklaa! Ja vieläpä itse tehtynä! 

Olen osallistunut ohjattuihin raakasuklaan valmistusiltoihin. Näin aloittelevana suklaan tekijänä on ollut mukavaa, että on saanut asiantuntevaa apua ja neuvoja. Ja miten hauskaa on ollut valmistaa suklaata yhdessä toisten kanssa. Siinä on saanut hyviä vinkkejä ja on jaettu kokemuksia siitä, millaisia suklaita on valmistettu ja mitkä ovat olleet hyviä makuyhdistelmiä. Itse olen laittanut suklaan sekaan mm. erilaisia kuivattuja marjoja, pähkinöitä, minttutippoja ja riisimuroja. Luomulaatuisina, mikäli niitä on ollut saatavilla. Valmiin suklaan olen pakastanut ja pakkasesta sitten popsinut silloin tällöin suklaata makean himoon. Ei tarvitse montaa palaa ottaa, kun suklaaähky on saavutettu. 

Raakasuklaa on terveellinen hyvä vaihtoehto makeanhimon taltuttamiseksi. Ja vieläpä hyvääkin. Eikä valmistuskaan ole vaikeaa. Näitä voisi tehdä useamminkin, vaan ei uskalla. Mitä enemmän niitä on pakkasessa, sitä varmemmin niitä tulee päivittäin popsittua. Tavoitteena kuitenkin on, että niitä olisi koko ajan vierasvaranakin pakkasessa. Saisi kahvipöytään laitettua hyvän ja terveellisen vaihtoehdon.  

Luomukauppa Eloisan sivuilta löytyy käyttämäni erittäin hyvä raakasuklaan resepti. Resepti on Eloisan omaa käsialaa, kuten kaikki muutkin Eloisan sivuilta löytyvät reseptit. Sieltä saa ostettua myös laadukkaat raaka-aineet suklaan valmistukseen. Kannattaa käydä tutustumassa, mitä kaikkea Eloisan sivuilta löytyykään. Eloisan nettisivuihin pääset tästä. Suosittelen!