tiistai 1. heinäkuuta 2014

Lomalla - maalla










Viikonloppu vierähti maalla. Kaukana kaupungin hulinasta. Sopivasti hulvattomassa seurassa. Ihana Laura kutsui viikonlopun viettoon maalle, heidän kesäpaikalleen Tyynelään. 

Edellisestä visiitistä maaseudun rauhaan on itseltäni vierähtänyt vuosi jos toinenkin. Hiljaisuus ja luonnon kauneus pysäyttivät kyllä kaupunkitytön hetkeksi. Auto pysyi paikallaan siitä lähtien, kun sammutin sen saapuessani - siihen asti, kunnes käynnistin sen lähtiessäni. Ihanaa kiireettömyyttä. 

Suomalainen luonto näytti kauneutensa. Vihreän sävyt olivat upeita, lukuisat pellot silmänkantamattomia, auringon laskut ja nousut sykähdyttäviä ja seura mitä parhainta. Mitä muuta sitä voisi viikonlopulta toivoa. Ei mitään. 


Olen ollut onnekas ja saanut elämääni blogin kautta uusia ystäviä. Sellaisia, joiden kanssa on heti alusta asti tuntunut tutulta. Sellaisia, joiden luokse voi aina mennä. Sellaisia, joiden kanssa on helppo puhua. Ja voi luottaa, että asioista ei puhuta eteenpäin. Sellaisia, joiden kanssa voi heittäytyä virran vietäväksi ja vaikka keskellä yötä ryhtyä näyttelemään pantomiinina Ridge Forresteria. Tällaisen blogiystävyyden kautta sain mahdollisuuden tähän ihanaan maaseutu-visiittiin. 

Matkassa oli mukana myös ihana Silja Maaria. Hän inspiroitui tekemään myös kädentöitä viikonloppuna. Spray-maalia pintaan ja tavarat saivat ihanan uuden pinnan aivan kädenkäänteessä. Eikös olekin tutun näköinen lasimaljakko uudistuneella ulkoasulla! Minusta tämä on tosi ihana. Kiitos vielä kaikille asianosaisille mukavasta viikonlopusta! 


4 kommenttia:

  1. Kiitos ihana Jaana ♥ Oli just sopivasti hullu meno ♥
    Mä ihan vähän ihmettelin, että niistä meidän pantomiimeista sai kukaan mitään tolkkua :D

    Ihanat kuvat oot napannut!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Laura, kiitos sinulle ♥ Mukavaa oli. Pian uudelleen vaikka täällä meillä… :D

      Poista
  2. Ihanat maisemat! Voin kuvitella kuinka hauskaa ja mukavaa teillä oli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maaseudun maisemat olivat kauniit. Ja kyllä, meillä oli oikein hauska ja mukava viikonloppu! :)

      Poista