torstai 5. kesäkuuta 2014

Viherpeukalo heräilee talviunilta // Istutuspuuhissa






Vihdoinkin lämpöasteet ovat sitä luokkaa, että tämäkin viherpeukalo heräilee talviuniltaan. Pihamme karuuden vuoksi oli pakko saada ruukkukukkia piristämään mieltä ja pihan ilmettä.  Puutarhalta sain hyvät hoito-ohjeet ja neuvot, miten saan pidettyä kukat hengissä ja alppiruusut kukkimaan parhaimmillaan juhlapäivänä. Riittävästi vettä ja varjoisa paikka. Nähtäväksi jää, miten aurinkoisella pihallamme kykenen löytämään hyvän varjopaikan alppiruusuille. Ja kuinka saan useat nuput upeaan kukkaan oikea-aikaisesti! Jännittäviä aikoja siis sillä rintamalla! Vähän haastetta tähän arkeen. Minä kun en oikeasti ole viherpeukalo. Paha tapani on ollut tappaa kaikki, mikä on elävää ja vihreää... Ehkäpä kesän loppua kohden saatte tietää totuuden, miten näille kukille kävi. Itseänikin kyllä jännittää...

Terassin sekä pääoven sisäänkäynnin kuistin rakentamiset ovat myös alkaneet. Juhliin mennessä pitäisi saada ulos oleskelutilaa ja sisääntulo valmiiksi. Onneksi on näppärä mies, joka hoitaa nämä nakertelut. Muutoinkin pihan siistiminen käynnissä. Ylimääräiset rakennusjätteet kaatopaikalle ja polttopuut tarkasti järjestykseen uuteen paikkaan, lattiavalumiesten betonijätösten rikkominen ja roudaaminen pois, käytettävissä olevat laudat siistiin pinoon yms. pientä säätöä. 

Pihakalusteet pitäisi hankkia. Tai tehdä. Pari ideaa olisi, jos vain saan tuon käsistään kätevämmän osapuoleni innostumaan ideoistani. Niihin palataan vielä myöhemmin. 

Ihanaa, kun on lämmintä. Ja valoisaa. Ei millään malttaisi käydä nukkumaan. Kesäyöt ovat niin parasta, mitä tiedän! 

4 kommenttia:

  1. Oho. Siellä on duracell-puput vauhdissa ;) Mahtava, että saatte noin paljon aikaan. Monella pihahommat seisoo pitkään talon valmistuttua. Kyllähän siellä kelpaa nyt kesäpäiviä vietellä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ei kyllä tunnu duracelilta tämä olo ja työn teko. Mutta kyllä täällä jotain tapahtuu koko ajan... ;) Varsinainen pihan laitto jää meilläkin odottamaan ensi kesään, mutta vähän tuota yleisilmettä siistitään. Ja noita ruukkuun laitettavia kukkia hankitaan. Ne on niin ihania silloin, kun ne on ihania. Ja kyllä, kesäpäiviä kelpaa nyt vietellä <3

      Poista
  2. Mäkin olen laittanut kukkia lähinnä ruukkuihin, yhden pienen kukkapenkin tein pihalle. Vielä pitäisi tehdä havupenkkejä, joita ei tarvitse pahemmin hoitaa :) Mulla ei tahdo kukat pysyä hengissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanna, itselläni sama vika noiden kukkien hengissä pysymisen kanssa. Laitoin juhlia varten alppiruusutkin ruukkuihin. Syksyllä katson, että ovatko hengissä ja istutanko maahan… Havupenkit voisi toimia minullakin. Ehkäpä mietin niille jonkun kivan kohdan pihasta… :)

      Poista