Kutsukortit rippijuhliin…
Juhlakansa odottaa konfirmaatiojumalanpalveluksen alkamista.
Rakas rippilapsi <3
Perhepotretti sekä sisaruskuva
Sunnuntai 15.6.2014 oli tyttäremme konfirmaatio ja rippijuhlapäivä. Aurinko näytti säteensä jo aamuvarhain ja saimme nauttia koko päivän kauniista kesäpäivästä. Säätä saimme jännittää pitkin viikkoa etenkin, kun viikko oli ollut hyvin sateinen ja kesäkuun kylmät päivät olivat jo tulleet arkipäiväisiksi.
Konfirmaatiojumalanpalvelus oli kaunis ja herkkä tilaisuus. Pappi puhui kauniisti nuorille. Oma pieni lapseni on toisten konfirmoitavien nuorten kanssa edessä ja pysähdyn miettimään, miten lapseni on kasvanut kohti nuoruutta salakavalasti. Hän on jättämässä lapsen saappaita jaloistaan ja astumassa kohti aikuisuutta. Sitä huomaa miettivänsä, että missä välissä tämä kaikki on oikein tapahtunut! Vastahan tämä rippilapsi oli pieni tyttö, joka aamuisin kiipesi äidin syliin halittavaksi ja suukoteltavaksi.
Aamusta asti olo oli kovin herkkä ja liikuttunut. Kirkossa tuntui sama fiilis jatkuvan. Päivän edetessä kiitollisuus ja juhlamieli täytti mielen. Sukulaiset ja ystävät saapuivat juhlimaan kanssamme rippilasta. Päivä meni yhdessä hujauksessa ja tuntui, että päivä oli lyhyempi kuin koskaan aiemmin. Juhlavieraat saapuivat kolmessa erässä; sukulaiset, ystävät sekä rippilapsen ystävät. Koko päivä oli siis täynnä herkkää juhlahumua.
Nyt pari päivää juhlien jälkeen edelleen mietin, että mihin tämä aika on oikein rientänyt. Kuinka minulla voi olla jo näin isot lapset, kun itse olen kuitenkin vielä näin nuori. Toisaalta hyvin haikea olo ja samaan aikaan helpottunutkin olo. Haikea siitä, että lasteni lapsuus on takana ja helpottunut siitä, että siitä selvittiin kunnialla. Ei aina täydellisesti, mutta melko hyvin kuitenkin.
