sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Arjen kuvasarjan viimeinen päivä 5/5






Tänään on ollut erilainen päivä. Tapahtumarikas päivä. Ihana päivä. Ja miten lämmin ja aurinkoinen päivä. Kotipäivä. Kirkkopäivä. Pakkauspäivä. Ostospäivä. 

Elämä on yllätyksiä ja yllättäviä käänteitä täynnä. Lapsiperheen arki on perheessämme muuttanut muotoaan ja arjen haasteet ja tunteet ovat erilaisia. 

Aamulla pakkailimme matkalaukkua, kun rakas kuopuksemme oli lähdössä kuoromatkalle Saksaan. Yksin, ilman äitiä, matkaseuranaan noin satapäinen kuoro ja riittävä määrä aikuisia. Voi, miten olisi tehnyt mieli nousta tuohon bussiin. Kaksi kuororeissua olen matkassa ollut toisen tyttäremme kanssa, mutta nyt muuttopuuhat pakottivat minut jäämään linja-auton ulkopuolelle ja tyytyä vilkuttelemaan matkaan lähtijöille. Voi mitä tunteiden vuoristorataa. Haikeaa ja samalla ylpeyttä siitä, että lapseni kokeilee siipiään. Kasvua kohti  nuoruutta, aikuisuutta ja vastuunottoa. On hyvä harjoitella itsenäisyyttä. Turvallisesti, luotettavien aikuisten valvonnassa ja seurassa. 

Kuoro piti ennen matkaan lähtöään konsertin kirkossa. Kylmät väreet meni konsertin aikana useita kertoja ihossa ja taisi siinä välillä silmäkulmakin kostua. Niin oli kaunista ja hyvin sointuvaa laulamista. Kiitos jälleen upealle kuoronjohtajalle kuoron luotsaamisesta. Hyvää työtä olet tehnyt! 

Esikoinen teki tänään ostoksia, joiden myötä äidin yöunet vähenevät taas hetkeksi. Jännää, miten sitä on huolissaan, vaikka luottaakin lapsen taitoon ja järkeen liikenteessä. Menee aikaa totutella, että lapsi liikkuu jälleen kaksipyöräisellä. Josko sitä joskus saisimme isännän kanssa lainata ja pääsisimme ilta-ajelulle auringonlaskiessa. 

Ja mitäs sitä muuta päivään mahtuukaan… pakkaamista! Muutto on ihan pian. Ihanaa ja jännää sekin! Niin ja vielä yksi viheliäs koulutehtävä. Tunnuslukuanalyysia pitäisi osata avata, selventää ja soveltaa sellaisen yrityksen toimintaan, josta ei itse ymmärrä yhtään mitään. Onneksi pari päivää aikaa saada tehtävä tehdyksi. ;) 




4 kommenttia:

  1. Onpas siellä ollut tunteikas päivä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Ja lasten kanssa sitä elää niin tunteella jokaista hetkeä. Välillä todella haasteellista itselleni. Mutta onneksi kuitenkin näin ♥

      Poista
  2. No jo on teillä mahtunut suuria tunteita yhteen päivään ♥ ♥ ♥ Ihania ja jännittäviä aikoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on Laura. Paljon tunteita ♥ ♥ Illan viimeiseksi vielä noi koulutehtävät, joista en ymmärtänyt yhtään mitään… ;)

      Poista