Viikko on ollut blogimaailmassa nyt todella hiljainen. Hiljaisuus on valitettavasti jäänyt ainoastaan tänne. Tosielämä on ollut kaikkea muuta. Se on vienyt ajatukset ja ajankäytön toisaalle. Opiskelujen parissa painaa deadlinet päälle ja nyt olisi pakko saada puristettua kaikki irti, mitä lähtee. Taloprojektin kanssa pitäisi jaksaa vielä painaa pitkää päivää, jotta unelma muuttamisesta olisi ajankohtainen mahdollisimman pian. Onneksi omistan mitä rautaisimman ja tehokkaimman miehen, joka jaksaa painaa työpäivän päätteeksi vielä raksalle hommiin. Ja ihana esikoinen tuuraa välillä äitiä, kun äiti ei jaksa rakentaa päivän päätteeksi. Tyttöenergia on sitten kotona mukavasti apujoukoissa kodin ja koiran hoitamisessa. Voin rehellisesti sanoa, että olen onnellinen perheen sisupusseista kaiken tämän rumban keskellä!
Vaikka viikko on ollut kiireinen ja täynnä ohjelmaa koen oloni juuri nyt hyvin levolliseksi ja rauhaisaksi ja jopa levänneeksi. Nautin tällä hetkellä hiljaisuudesta kotona. Ainoastaan astianpesukone toi pientä elämän ääntä. Ihana hiljaisuus. Tarvitsen välillä hiljaisuutta. En kuitenkaan jaksa sitäkään liikaa ja liian pitkään. Onneksi tämän hiljaisen illan jälkeen on luvassa paljon naurua ja hulvatonta menoa; päivä ihanien naisten parissa juhlistamassa naisten päivää!
Ihanaa naistenpäivää ihan jokaiselle naiselle! Olemme sen ansainneet! Ja kaikki miehet saavat nauttia myös ihanasta päivästä!
Ihanaa naisenpäivää sinne myös ja tsemppiä kiireiden kanssa :) Yritä muistaa ja miettiä nämä tällaiset vaiheina. Kun tajuaa sen lyhytaikaisuuden, niin kestää kiireen kevyemmin :)
VastaaPoistaKiitos Laura kauniista sanoista, tsempeistä ja naistenpäivän toivotuksista! Sanasi ovat niin totta. Ihanaa päivää sinulle. Tänään aion unohtaa kaiken muun ja nauttia vain tästä päivästä! :)
PoistaIhanaa naistenpäivää sinullekin!
VastaaPoistaKiitos. Naistenpäivä oli kyllä oikein ihana!
Poista